Uutisia

Mihin Suomi on ajautumassa..?

09.01.2008 07:31 | kirjoittaja Toimitus | Osio: Uutisia

Tuskin vuosi on vaihtunut ja tuonut tullessaan korotukset polttoaineveroon kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen pamauttaa tiskiin seuraavan “pommin”. Hän kertoo 7. tammikuuta ilmestyneessä Kauppalehdessä, että polttoaineveroja nostetaan, mikäli yksityisautoilu lisääntyy. Perusteeksi hän esittää pelkonsa autoveron alennuksen myötä kasvavista liikennemääristä – joka puolestaan lisää ympäristön kuormitusta.

Tottahan se tuokin on, mutta silti. Bensiini maksaa nyt liki puolitoista euroa litralta ja dieselkin pitkälti toista euroa. Suomen kaltaisessa maassa, missä yksityisautoilu on kaikkein suurimpia kaupunkeja lukuunottamatta käytännössä ainoa vaihtoehto hoitaa päivittäinen liikkuminen, yksityishenkilöt maksavat autolla ajamisesta jo nyt tolkuttomia summia. Harrasteautoilijat saavat puolestaan päivä päivältä maksaa harrastuksestaan enemmän … ja enemmän.

Spinneri Magazine toivookin herra Jyrki Kataista miettimään hieman, että maassamme on muitakin kuin hyvätuloisia valtiovarainministereitä, joille autolla liikkuminen on joko pakko tai ainoa harrastus. Tai kumpaakin. Eikä se siihen lopu. Polttoaineverojen nosto heijastuu kaikkien kulutustuotteiden, muun muassa ruuan, hintaan. Palkkojakaan ei voida korottaa loputtomasti, yrityksilläkin on olemassa kipukynnyksensä. Onko herra Katainen unohtanut nämä tosiasiat kokonaan?

Jari Sjöman
Päätoimittaja
Spinneri Magazine

Kommentoi