Uutisia
Ministeri Wallin Classic Motorshown suojelijaksi
16.04.2008 09:26 | kirjoittaja Toimitus | Osio: UutisiaLahdessa 3.-4. toukokuuta järjestettävän Classic Motorshown suojelijana toimii kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Suomen ensimmäinen valtakunnallinen klassikkoajoneuvojen näyttely saa näin arvovaltaisen tunnustuksen valtiovallan taholta.
- Pidämme tätä asiaa todella suuressa arvossa, iloitsee Classic Motorshown järjestäjä Risto Laine.
- Meille on tapahtumaa valmistellessamme käynyt yhä selvemmäksi kuinka vahvat kulttuurilliset liittymät ajoneuvohistoriaan paneutuvalla harrastamisella on. Ministerin hyväksyntä asiallemme on eräänlainen sinetti tälle näkemykselle.
- Nykypäivän maailmassa autot ja moottoriliikenne ovat osa arkipäiväämme. Autot ja niiden käyttötapojen muuttuminen kertovat elämäntapojemme ja yhteiskunnan muutoksesta, toteaa puolestaan ministeri Wallin tervehdyksessään.
Ministeri Wallin näkee kaiken menneeseen aikaan keskittyvän harrastustoiminnan olevan omiaan edistämään siihen osallistuvien historiallista ymmärrystä. Harrastuksen syventymisen myötä syntyy parhaassa tapauksessa aito kiinnostus vähintään kyseisen aikakauden elämään ja sen ilmenemismuotoihin laajemminkin.
Tarkempaa tietoa Classic Motorshowsta ja oheistapahtumista päivitetään tapahtuman omille verkkosivuille osoitteessa www.classicmotorshow.fi.



