Uutisia
Classic Motorshow yllätti
10.05.2008 10:23 | kirjoittaja Toimitus | Osio: UutisiaLahden Messukeskuksessa viime viikonloppuna järjestetty Classic Motorshow näyttää täyttäneen varsin hyvin siihen eri tahoilla kohdistetut odotukset. Messuvierailta ja näytteilleasettajilta saatu palaute on ollut kauttaaltaan positiivista ja 12.600 hengen kävijämäärä ylitti järjestäjän ensimmäiselle vuodelle asettaman tavoitteen. Myös Lahden Messuilla ollaan ilahtuneita uuden tapahtuman menestyksestä.
- Yli kymmenen tuhannen kävijän määrää on pidettävä huimana saavutuksena ensimmäistä kertaa järjestettävälle tapahtumalle, kiittelee Lahden Messut Oy:n viestintäpäällikkö Petra Samppa.
- Hallit olivat heti täynnä ja se oli hieno alku, kun tiedämme että jatkoa seuraa. – Uskon viikonlopun kokemusten myös todistaneen, että näyttely oheisohjelmineen sopii aivan ihanteellisesti juuri meidän tiloihimme ja ympäristöömme, toteaa Petra Samppa.
Tätä käsitystä vahvisti muun muassa vanhojen kilpa-autojen näytösajojen saama suuri suosio messualueen kupeessa, samoin kuin näky näyttelyhallien edustan parkkialueella, joka täyttyi messuvieraiden toinen toistaan upeammista klassikkoajoneuvoista. Lauantaipäivänä tosin edes kentän 400 parkkiruutua ei niille riittänyt, vaan ajokkeja sijoiteltiin laajemmallekin ympäristöön. Classic Motorshowssa oli merkillepantavaa, että kävijät viipyivät paikalla tuntuvasti kauemmin kuin muilla messuilla yleensä on tapana. Se johti erinomaisiin myyntituloksiin mm. eri tarjoilupisteissä.
Monet näytteilleasettajat olivat paneutuneet suurella huolella osastonsa somistukseen palauttaakseen messuvieraat menneiden aikojen nostalgisiin tunnelmiin. Tällä tavoin onnistuttiin selvästi tarjoamaan yleisölle positiivisia yllätyksiä, joiden äärellä aikaa kului ehkä odotettua enemmän. Yleisöäänestyksen voittaneen Suomen Britti-Ford Kerhon retkeilyhenkisen osaston lisäksi erityistä huomiota saivat mm. Naisten Automobiiliklubin eleganssi, Suomen Imp-kerhon monipuolinen osasto ja “Lakeuren Huimapäiden” moottoripyöriin keskittynyt anti.
Classic Motorshown järjestäjä Risto Laine toteaa, että organisaation kerätessä palautetta ensimmäisestä tapahtumasta ajatukset jo samalla kääntyvät ensi kevääseen.
- Ideointi ja teeman hahmotus on jo täydessä vauhdissa, mutta käytännön toteutukseen tartutaan kesän jälkeen, lupaa Laine.
- Ensi vuonna osaamme myös varautua ruuhkiin, jotka nyt ensimmäisen näyttelypäivän aamuna aiheuttivat turhan pitkiä jonoja lipunmyyntipisteisiin.




Näyttely oli mahtava tilaisuus ja osoitti konkreettisesti miten voimakkaasti suomalaiset ovat autokansaa. Ihmisten elämänvaiheiden merkkipaalut ja henkilökohtainen historia kytkeytyvät
omien autojen tuomiin elämyksiin.
Näyttelyn parkkeeraukseen ja sen ohjaamiseen kannattaisi vielä paneutua. Saatettiin ohjata ikäviin umpipusseihin, jotka olivat täynnä. Tungoksessa peruuttaminen “seville vesille” on melko riskaabelia. Jäi vielä epäselväksi perusteet, miksi näyttelyyn osallistunut ei voinut tulla toisena päivänä sisätiloihin omaa autoaan esittelemään. Olisin mielelläni tullut esittelemään Rover 75 vm. 1950 Cyclopia sunnuntaina, koska kovin moni halusi kertoa kokemuksistaan vastaavista autoista itsellään tai sukulaisillaan ja keskustella Suomessa jo kovin harvinaiseksi käyneestä Rover-mallista. Hyvää kevään jatkoa!
Toivottavasti Classic Motor Show jää pysyväksi perinteeksi Lahteen.
Terv. Risto Ryynänen
Niille jotka syystä taikka toisesta johtuen eivät päässeet tutustumaan tämän vuotiseen Classic Motor Showhun ilouutisena kerrottakoon, että seuraavassa numerossamme on tapahtumasta artikkeli. Numero 3/2009 ilmestyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla.