Uutisia
GM-rintamalla myrskyää!!
10.01.2009 11:54 | kirjoittaja admin | Osio: UutisiaIsoissa talousongelmissa painiva General Motors on antanut uuden myrskyvaroituksen. Mistään positiivisesta asiasta ei tällä(kään) kerralla ole kyse. Nyt historian kirjoihin ovat mahdollisesti ajautumassa Pontiac ja Saturn, mutta myös Hummer ja Saab.
Saabin taru saattaa siis olla päättymässä. General Motors on omistanut Saabin osittain vuodesta 1990 ja kokonaan vuodesta 2000 lähtien. Saabin ensimmäinen prototyyppi, Saab 92001, esiteltiin lehdistölle kesällä 1947. Ensimmäisen tuotantomallin, Saab 92:n, valmistus alkoi pari vuotta myöhemmin. Tänä päivänä merkillä on markkinoilla enää kolme eri mallia.
Hummerin historia on selvästi lyhyempi. Tämä vuonna 1999 General Motorsin omistukseen siirtynyt merkki sai alkunsa vuonna 1991, kun AM (American Motors) General Corporation aloitti Jenkki-armeijalle suunniteltuun High Mobility Multipurpose Wheeled Vehicle (lyh. HMMWV) eli tutummin Humvee:hen perustuneen Hummer:in valmistuksen. Tätä nykyä siviilimalleja on kolme: H1, H2 ja H3.
Pontiac on siis sekin lopettamisuhan alla. Oldsmobilen tavoin kyseessä on hyvin pitkä historian omaava merkki. Ensimmäinen Pontiac henkilöautot tosin esiteltiin vasta New Yorkin autonäyttelyssä vuonna 1926, mutta merkki sinänsä sai alkunsa jo vuonna 1906. General Motorsin omistukseen Pontiac siirtyi vuonna 1909.
Saturn on meille suomalaisille ehkä tuntemattomampi merkki, mutta ihan mitättömästä tekijästä ei tässäkään yhteydessä voida puhua. Ensimmäisen kerran tämä merkki nousi otsikoihin marraskuussa 1983, General Motorsin tiedottaessa uudesta merkistä. Suunnittelutyö oli tosin alkanut jo puolitoista vuotta aiemmin. Ensimmäinen prototyyppi esiteltiin syyskuussa 1984. Spinnerinkin koeajama (5/07) Opel GT perustuu Saturn Sky -malliin.
Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun GM siivoaa merkkivalikoimastaan tunnetun merkin. Huhtikuussa 2004 mappien väliin siirrettiin Oldsmobile – vuonna 1897 perustettu merkki, joka aloitti ensimmäisenä yhdysvaltalaisena tehtaana henkilöautojen valmistuksen vuonna 1901. General Motorsin omistukseen Oldsmobile siirtyi vuonna 1908.
General Motorsin hallitus pitää mahdollisena, että yhtiö hakeutuu konkurssiin. Yhtiön hallitus on parhaillaan koolla pohtimassa vaikeaa rahoitustilannetta, kertoo Taloussanomat nettisivuillaan.




Huomenna, maanantaina saatetaan kirjoittaa historian kirjoihin aivan uusi lehti. General Motors on mitä ilmeisimmin ajautumassa konkurssiin! Kyseessä olisi Yhdysvaltojen historian kolmanneksi suurin konkurssi.
Mahdollinen konkurssi ei kuitenkaan tarkoita General Motorsin toiminnan loppumista. Tuotantoa tullaan jatkamaan yrityssaneerauksen myötä muodostettavan uuden yhtiön alaisuudessa. Suuri osa General Motorsin velkojista on näyttänyt vihreää valoa menettelyllä. Velkojat vaihtaisivat velkakirjansa 25 prosentin osuuteen uudesta yhtiöstä, kertoo Taloussanomat.
Perjantaina General Motors ilmoitti päässeensä sopimukseen Opelin myymisestä kanadalais-itävaltalaiselle Magnalle.
General Motors on hakenut konkurssisuojaa, jolla se pyrkii pitämään velkojat loitolla sen aikaa, että yhtiö saa järjestettyä talousasiansa kuntoon. Mikäli konkurssisuoja myönnetään, siirtyy uuden, perustettavan yhtiön osakkeista 60 prosenttia Yhdysvaltain valtion omistukseen.
Helsingin Sanomat kertoo verkkosivuillaan, että velkasaneerauksen myötä GM:lle jäisi neljä merkkiä: Chevrolet, Cadillac, Buick ja GMC. Herääkin kysymys, missä on Corvette?!? Sehän on nykyisin oma tuotemerkkinsä.
Velkasaneerauksen myötä General Morostin työntekijöistä yli kolmannes eli noin 21 000 saisi potkut.
Aiheeseen liittyen kerrottakoon tässä yhteydessä, että General Motorsiin kuuluva Saab on hakenut niin ikään konkurssia Ruotsissa.
No Corvettehan on Corvette vain Euroopassa missä korealaisautot paranta….anteeksi, pilaavat jenkkiautojen maineen. Jenkeissä auto on edelleen Chevrolet Corvette, joten tämän jenkkiuutistoimistosta olevan uutisen voisi kuvitella jääneen eurooppalaistamatta….
Eilen julkaistussa lehdistötiedotteessaan General Motors Finland Oy painottaa yrityssaneerauksen koskevan vain Pohjois-Amerikan toimintoja. GM:n Euroopan tuotantolaitokset ja maahantuontiyhtiöt on siirretty uuteen Adam Opel Gmbh -yhtiöön, jonka omistavat GM Corporation, Magna International sekä Sberbank. GM Finland on osa uutta yhtiötä ja vastaa Opelin sekä Saabin toiminnoista Suomessa.
Myöskään Koreassa valmistettavien Chevroletien takaa löytyvä GM DAT ei kuulu saneerauksen piiriin, vaan se yhdessä omistamiensa maahantuontiyhtiöiden kanssa jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Suomessa GM DAT:illa ei ole omaa maahantuontiyhtiötä, vaan se ostaa palvelut General Motors Finland Oy:ltä.
Samassa tiedotteessa kerrotaan myös Saabin tulevaisuuden näkymistä. Saab Automobilesta ollaan tekemässä uutta itsenäistä yhtiötä ja neuvottelut mahdollisen uuden omistajan kanssa ovat loppusuoralla. Asian etenemisestä annetaan seuraavan kerran lisätietoa kesäkuun puolenvälin jälkeen. Saabin uudelleenorganisoinnin jälkeen Saabin toiminnot eriytettäneen Suomessakin omaksi yhtiökseen, mutta käytännössä toiminta jatkuu entisellään osana GM Finlandia.