Uutisia

3-pisteturvavyö täyttää 50 vuotta

13.08.2009 03:20 | kirjoittaja Toimitus | Osio: Uutisia
Nils Bohlin kehitti Volvon kolmipisteturvavyön 50 vuotta sitten.

Nils Bohlin kehitti Volvon kolmipisteturvavyön 50 vuotta sitten.

Torstaina 13 elokuuta 1959 luovutettiin maailman ensimmäinen auto, jossa vakiovarusteena oli kolmipisteturvavyö. Kyseessä oli Volvo PV544. V-tyyppinen kolmipisteturvavyö on 50 vuotta myöhemmin pelastanut jo pitkälti yli miljoona ihmishenkeä.

Yksinkertainen kädenliike ja vyö on paikallaan – samalla kuoleman ja vakavan loukkaantumisen riski vähenee yli 50-prosenttisesti. Kolmipisteturvavyö on yhä tänään auton tärkein turvallisuusratkaisu. Se on suurin ja tärkein yksittäinen turvallisuusratkaisu autoilun 120-vuotisessa historiassa.

Liikenneturvan vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan turvavyön käyttö pelastaisi Suomessa kymmeniä ihmishenkiä vuodessa. Turvavyö jää edelleen käyttämättä etenkin takapenkillä, vaikka sen pakollinen käyttö on kirjattu lakiin jo yli 20 vuotta. Tutkimuksessa joka viides vastaaja perusteli turvavyön käyttämättä jättämistä takapenkillä sillä, että luotti siihen ettei mitään satu.

Kolmipisteturvavyö on keskeisin nykypäivän ja tulevaisuuden turvallisuusratkaisu
Monet uskovat, että kolmipisteturvavyö ei ole muuttunut viimeisimpien 50 vuoden aikana. He ovat yhtä aikaa sekä oikeassa että väärässä. Turvavyön nerokas perusratkaisu on edelleen sama, mutta nykypäivänä vyö on osa jatkuvaa kehitystyötä kokevia huipputeknisiä turvallisuusjärjestelmiä.

Kolmipisteturvavyö on ollut keskeisessä osassa Volvo-autojen suojaavissa ratkaisuissa jo vuodesta 1959 lähtien. Vyöstä mukavamman ja joustavamman tehnyt inertiarullamekanismi otettiin käyttöön vuonna 1969. Tämä on edelleen viimeisin merkittävä näkyvä muutos vyön kehityksessä.

Mutta vaikka muutokset eivät olisikaan näkyviä, Volvo on jatkanut turvavyön kehitystyötä pysyäkseen mukana turvallisuustekniikan yleisessä nopeassa kehityksessä.

- Turvavyö on ainutkertainen ratkaisu, joka pitää autossa olijat tehokkaasti kiinni istuimissa. Muut järjestelmät voivat täydentää vyötä ja auttaa sitä tekemään tehtävänsä paremmin. Eri tekniikat voivat esimerkiksi tarjota tietoja törmäysvoimista ja toimia onnettomuuden aikana vyön kanssa vuorovaikutuksessa ja varmistaa näin optimaalisen suojan, kertoo Volvon matkustamoturvallisuusosaston johtaja Lennart Johansson.

Törmäysten ja voimien hallinta
Yksi esimerkki tällaisista tekniikoista on turvavyön esikiristin, joka saadessaan törmäysanturilta signaalin kiristää vyötä vartaloa vasten. Tämä vähentää vyön ja vartalon välistä tyhjää tilaa, joka voi syntyä esimerkiksi paksuja vaatteita käytettäessä. Turvavyön esikiristin helpottaa vyön tehtävää sitoa vartaloa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Kuljettaja ja matkustajat hyötyvät suuresti myös voimanrajoittimista, jotka on integroitu nykyaikaisten Volvo-autojen turvavöihin. Anturi tarkkailee, kuinka nopeasti vyötä kelataan ulos, minkä ansiosta voimanrajoittimet voivat esimerkiksi tunnistaa dynaamisen massan – eli liikkuvan vartalon – kun se heilahtaa eteenpäin.

Näin ollen voidaan säätää voimaa, jolla vartaloa kiristetään ja optimoida dynaamisen massan sitominen. Jos vyö kiristää vartaloa liian suurella voimalla, keho voi loukkaantua. Jos voimanrajoitin taas on säädetty liian heikoksi, keho heittäytyy eteenpäin liian nopeasti turvatyynyä tai kojetaulua vasten.

Voimanrajoitusta voidaan hyödyntää eri tavoin tilanteesta riippuen. Voiman taso vyössä voi olla törmäyksen alkuvaiheessa suurempi ja muuttua sitten heikommaksi, kun turvatyyny alkaa sitoa energiaa.

Kommentoi