Täydellinen, kuvarikas artikkeli Jarnon Malibusta on luettavissa numerostamme 1/2010.

Nurmijärveläisen Jarno Kallisen kotitallista löytyy kuvan auto, Chevrolet Malibu Landau vuosimallia 1979. Auton värikkäästä historiasta kerromme uusimmasta numerostamme (1/2010) löytyvässä artikkelissa. Tässä nettiartikkelissa paneudumme enemmän Jarnon tarinaan, eli siihen miten miehestä tuli Malibun omistaja. Myös lehtiartikkelin lukeneiden kannattaa istahtaa hetkeksi alas…

Ensimmäisen harrasteauton, vuosimallin 1980 Dodge Aspenin, Jarno hankki tutustuttuaan nykyiseen vaimoonsa Päiviin, ja saatuaan hänetkin innostumaan asiasta. Jarnon omana haaveena jenkkiauto oli ollut jo pitkään. Jenkeissä häntä kiinnostivat lähinnä niiden muodot, suuri koko ja V8-moottorin ”saundi” sekä vääntö. Ei niinkään moottorin virittely tai muut suuremmat operaatiot. Osaltaan tämä johtui siitä, ettei Jarnolla ollut kunnon tiloja tai laitteita. Hän itse toteaakin hänen alaansa olevan enempikin erityyppiset pienen mittakaavan korjaus- ja ehostushommat.

Jo aivan pienenä poikana, asuessaan Liperin Ylämyllyllä, Jarno ihan alan lehdistö jenkkiautojen kuvia … internetiähän ei tuohon aikaan vielä tunnettukaan. Kaikkein upein auto löytyi kotipihasta, jossa komeili Jarnon isän Plymouth Belvedere. Heti piirtämään opittuaan Jarno alkoi tuhertelemaan kuvia erilaisista jenkkiautoista. Kun ikää kertyi hieman enemmän, oli hänen päästävä kaikkiin alan näyttelyihin, joihin vaan sai kyydin järjestettyä. Myös jenkkiautojen pienoismallien rakentelua yhdessä hyvän kaverin Arin kanssa kuului harrastuksen alkuaikoihin. Näitä pienoismalleja valmistui vuosien myötä kymmeniä, osan päästessä koristamaan joensuulaisen askarteluliikkeen ikkunaa.

Ammattikoulun jälkeen vuorossa oli autokoulu, joka tarkoitti myös sen 1:1 mittakaavassa olevan ensimmäisen oman auton etsimistä. Silloinkin mielessä pyörivät ensisijaisesti jenkkiautot – eivät kuitenkaan 80-luvun Aspenit tai Malibut, vaan 50-luvun loppupuolen siipimallit. Myös 70-luvun fullsizet, samoin kuin 60-70-lukujen taitteen muskelit herättivät kiinnostusta. Selvää kuitenkin oli, etteivät säästöt riittäneet moisten hankintaan, mutta haaveilusta ei onneksi veloiteta mitään! Jarno ei myöskään halunnut ”pappa betalar” autoa, joten hänen oli tyytyminen siihen mihin omat säästöt riittivät: juuri punaiseksi maalattuun Ford Escort 1,3 L -malliin vuodelta 1979. Välikoppa-Esco oli teknisesti täysin vakio, jollaisena se Jarnolla pysyikin.

- Ennen kuin ostin Escortin niin kävin kyllä koeajamassa yhden Valiantin, muistaakseni se oli 1965. Siinä oli tekniikkana perus-rivikutonen ja “rattikarahkalla” oleva kolmevaihteinen manuaalilaatikko, muistelee Jarno.

Valtteri oli kyllä ollut muuten ok, mutta hieman yli Jarnon sen hetkisten säästöjen, ja kun hinnassakaan ei ollut tinkivaraa, jäivät kaupat tekemättä.

Ekkerillä Jarno ajelinkin ammattikoulun sekä armeijan ajan … ja vielä suht pitkään niiden jälkeenkin. Ammattikoulun aikaan aikaan Escortin maski valoineen, keulapellit ja jäähdytin sekä vesipumppu yms. menivät kokonaan uusiksi, Escon päädyttyä eräänä talvisena yönä päin mäntyä. Takaveto ja luminen, sopivasti mutkainen sivutie kirvoittivat nuoren miehen pieneen rallisprinttiin. Yllättäen eteen tullutta, T-risteyksen toisella puolella kasvanutta suurta puuta Jarno ei ehtinyt väistää. Onneksi henkilövahinkoja ei tullut ja Escokin saatiin korjattua takaisin ajokuntoiseksi omassa autotallissa.

- Myöhemmin mietin, että toisaalta olikin parempi, ettei tuolloin ollut alla mitään tehokkaampaa ja painavampaa autoa, koska silloin jälki olisi voinut olla paljon pahempaa! Ja saihan tuossa myös kantapään kautta opetuksen siitäkin, mihin tuollainen “leikkiminen” voi johtaa.

Chevrolet toi neljännen sukupolven Malibun markkinoille vuonna 1978. Jarnon yksilöä on päivitetty mm. facelift-Caminon keulapalalla.

MALIBU LÖYTYY
90-luvun loppupuolella Jarno muutti takaisin Ylämyllylle. Joensuussa asumisen aikana oli kylälle ilmestynyt myös 1979 Malibu Landau, jonka Jarnokin bongasi aina silloin tällöin ruokakauppojen ja pankin parkkipaikoilta. Joku iäkkäämpi rouva sillä ajeli!

Eräänä iltana Jarnon ollessa Joensuussa cruisailemassa ukkinsa Buickilla hän tapasi Päivin. Realistinen mahdollisuus oman jenkin hankintaan tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun hän tutustui Päiviin paremmin ja he alkoivat olemaan ”kimpassa”.

- Puhuin paljon siitä, että joskus aion vielä omistaa oman jenkin. Lehtien automyyntipalstoilta tsekkailin jatkuvasti ilmoituksia josko joku sopiva löytyisi. Päivi vain ei ollut innostunut asiasta ennen kuin sain houkuteltua hänet ajamaan ukkini Buickilla. Sen jälkeen alkoikin jenkin etsiminen ihan tosissaan ja yhteistuumin…

Siipijenkit ja muskelit he joutuivat unohtamaan tässäkin vaiheessa, eli se “unelmien harrastepeli” sai vielä jäädä odottamaan vuoroaan. Etsinnät keskitettiin sellaisiin kompaktin kokoisiin autoihin, jota voisi käyttää suhteellisen edullisesti käyttöautona myös talvella. Lopulta he päätyivät vuosimallin 1980 Dodge Aspeniin – yksilöön, josta lehtiartikkelissakin kerrotaan.

2000 keväällä Jarno kuulin kaveriltaan Arilta, että kylällä pyörivä Malibu voisi olla myytävänä. Useamman unettoman yön jälkeen kaupat löytiin lukkoon. Tarkemmin tästä vaiheesta voit lukea lehdestämme.

Alunperin Malibusta piti siis tulla ympärivuotinen käyttöauto, joka olisi samalla osittain myös harrasteauto. Mutta lopultahan (onneksi) kävikin niin, että Malibu muuttui enempi ja enempi pelkästään kesällä käytössä olevaksi harrasteautoksi. Osaltaan tähän vaikutti Jarnon ja Päivin muutto Vantaalle, missä Malibua ei tarvittu talvisin, koska julkinen liikenne pelasi riittävän tehokkaasti. Malibu vietti talvipäivät Liperissä, turvallisessa säilössä.

Malibu toimii Jarnolla ja Päivillä nykyisin aitona harrasteautona.

Malibun käyttöautona oleminen myös kesän osalta alkoi merkittävästi vähentyä siinä vaiheessa, kun Jarno ja Päivi hankkivat perheen toiseksi autoksi ’85 Nissan Micran – kokonsa puolesta näppärän kauppakassin. Micran 1,0-litran koneella tuntui kuitenkin jäävän jalkoihin Kehä III:lla, eikä se ollut mikään erityisen mukava pitkienkään matkojen auto, joten Micra myytiin ja tilalle ostettiin VW Golf 1,6L ’89.

Golf hoiti virkaansa käyttöautona hyvin ja helpotti myös Malibun harrastamista, koska sillä pystyi kätevästi noutamaan varaosia. Tosin tovin kuluttua niitä osia sai alkaa noutamaan myös Golfiin… Ennen kuin se sai leiman katsastuksesta, oli edessä mittava jarruremontti, esimerkiksi huonoon kuntoon päässeet jarruputket ja -letkut piti uusia kauttaaltaan. Myös kuluneet etuvalojen lasit/umpiot oli vaihdettava uusiin, ynnä muuta pientä. Suurin menoerä paljastui kuitenkin vasta seuraavassa katsastuksessa: Puhkiruostumaan päässyt etuapurunko piti vaihtaa!

- Tarvittavien tilojen ja työkalujen puutteessa tähän hommaan ei ollut itsellä mitään mahdollisuutta ryhtyä. Golf alkoi myös sammahdella kesken ajon ja se hyytyikin tielle useampaan otteeseen. Konehuoneeseen tulikin vaihdettua kaasutinta lukuun ottamatta lähes kaikki sytytyksen kanssa tekemisissä olevat osat, kertaa Jarno.

Lopulta hänen hermot alkoi palaa totaalisesti. Malibun ehostukseen varatut rahat sekä kaikki oma vapaa-aika uhkasi kulua kokonaan käyttöauton korjaamiseen ja kunnossa pitämiseen. Malibu siis odotteli omaa vuoroaan lähes koskemattomana, koska piti “tekohengittää” Golfia!

Golf saikin lähteä uuden auton tieltä heti, kun siihen vaan tarjoutui mahdollisuus. Aikaa ja rahaakin alkoi jälleen taas pikkuhiljaa riittää siihen mihin alunperin oli tarkoituskin. Heti ensimmäisenä projektina Malibussa oli uuden vesipumpun, vesiletkujen, termostaatin ja hihnojen sekä laturin vaihtaminen. Nämä työt onnistuivatkin kätevästi omassa autotallissa.

- Konehuonetta siistiessä istuin flektien tuulitunnelin päällä ja asettelin jalat rungolle moottorin molemmin puolin. Siitä kun ylsi parhaiten kaikkialle moottorin yläpuolisiin kohteisiin mihin vaan oli tarvetta päästä käsiksi. Alapuoli piti hoitaa nostamalla keula tunkilla mahdollisimman ylös ja pukkien varaan. Sitten liukumalla auton alle, pyörillä olevaa asentajanalustaa apuna käyttäen, kertoo Jarno.

Seuraavan projektivaihe oli ovien alaosassa olevien ruostevaurioiden korjauttaminen sekä kylkien maalaus pokkauksista alaspäin. Eli hiekkapuhallusta, peltitöitä ja maalaamista, joten Malibu ajettiin sitä varten Kiteelle laitettavaksi…

Näin ollaan kuljettu aikamatka tähän päivään. Parhaillaan Malibu odottaa alkavaa ajokautta omassa tallissaan. Mikäli suurempia “pakollisia korjauksia” ei tule eteen, on Jarnon jatkosuunnitelmissa ainakin sisustan verhoilu, ovien tiivisteiden uusiminen, tuplaputkisto sekä maalipinnan myllytys – ellei peräti kokonaan uudelleen maalauttaminen…

Loppuun Jarno haluaa sanoa vielä yhden asian:
- Koska tämä autoharrastukseni tapahtuu suhteellisen pienellä budjetilla, niin Malibusta tuskin koskaan tulee mitään näyttelyvoittaja -tasoista autoa. Siitä olen kuitenkin pitänyt kiinni, että kaikki sellaiset hommat mitä en itse joko pysty tekemään tai en osaa kunnolla tehdä, teetetään ennemmin jollakin ulkopuolisella ja ammattitaitoisella taholla (kustannuksista huolimatta) kuin, että ne sählätään itse ilmaiseksi ja “vähän sinne päin”!

Teksti Jarno Kallinen ja Jari Sjöman, kuvat Jari Sjöman
© Spinneri Magazine 2010