Uutisia
E5 ja E10 – uudet bensiinilaadut
04.03.2010 03:05 | kirjoittaja Toimitus | Osio: Uutisia
Lehtemme numerossa 1/2010 julkaisimme uutisen vuonna 2011 käyttöön tulevista uusista bensiinilaaduista, E5 ja E10.
Numeromme 1/2010 uutis-palstalla kerroimme tulevista E5 ja E10 bensiineistä. Tuolloin ei vielä oltu julkisuuteen kerrottu vuonna 2011 käyttöön tulevien bensiinilaatujen oktaanilukuja – eikä virallisesti taida olla ihan vieläkään. Se sen sijaan jo tiedettiin, että uusi E10 tulee olemaan ns. peruslaatu.
Uutisessa arvuuttelimme tulevien bensiinilaatujen oktaanimääriä. Toimituksemme ennakko-odotuksien vastaisesti E5 bensiinin oktaaniluku tulisi olemaan 98 ja E10 bensiinin 95 – ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan. Mikäli ennakkotiedot pitävät paikkaansa, voi moni harrasteautoilija siis odotella bensiiniuudistusta entistä rauhallisemmin mielin. Toki joukostamme löytyy niitä, jotka joutuvat vaihtamaan nykyisestä Ysi-Vitosesta tulevaan Ee-Vitoseen, vaikka 95-oktaaninen sinänsä riittäisikin sen-oman-rakkaan moottorille.
Näin siksi, että etanoli ei syövyttävän vaikutuksensa takia sovellu vanhemmille polttoainejärjestelmille. E10:ssä etanolin osuus on niin suuri (max 10 %), että vanhempien autojen kohdalla saattaa ainoaksi vaihtoehdoksi jäädä siirtyminen 98-oktaaniseen E5:seen, jossa etanolia on vähemmän (max 5 %). Toinen vaihtoehto on päivittää polttoainejärjestelmää siten, että E10 käyttö on mahdollista. Etanoli syövyttää lähinnä kumisia, muovisia ja kevytmetallisia osia.
Mitä muuta harrasteautoilija voi joutua tekemään? Polttoainejärjestelmän säätö saattaa tulla ajankohtaiseksi, on kyseessä sitten kaasutin tai ruiskutusjärjestelmä. Näin siksi, että etanolin energiatiheys on bensiiniä pienempi. Polttoainejärjestelmää voi siis joutua säätämään rikkaammalle, ettei moottori kävisi liian laihalla – joka taas voi johtaa muun muassa venttiilivaurioon. Toisaalta jos auto on toiminut hyvin nykyisellä 95E:llä, ei ongelmia pitäisi syntyä, sillä tänä päivänä myytävä 95E sisältää usein sekin etanolia (max. 5 %).
Sanomattakin lienee selvää, että tulevista bensiineistä molemmat ovat lyijyttömiä. Miten ne reagoivat markkinoilla jo olevien lyijyn korvaavien lisäaineiden kanssa, se on vielä epäselvää.
E5 bensiiniä tulee EU:n polttoainedirektiivin (2009/30/EY) mukaan olla saatavilla ainakin vuoteen 2013 asti. Tämän jälkeen saatavuus määräytyy kaupallisin perustein, kertoo Suomen Autolehti numerossaan 2/2010. Todennäköistä on, että ainakin Suomessa E5 pysyy tarjolla pitkään. Suomen Autolehden mukaan uusien bensiinilaatujen merkinnät tulevat olemaan todennäköisesti 95E10 ja 98E5.
Lisätietoja www.oil-gas.fi



