Uutisia
Uusi Chevrolet Impala
02.05.2012 05:02 | kirjoittaja Toimitus | Osio: Uutisia
Chevrolet on esitellyt Impalan kymmenennen sukupolven, joka jatkaa komeasti ikoniksi kasvaneen mallin taivalta. Vuosimallin 2014 Chevrolet Impala on turvallisempi ja taloudellisempi kuin yksikään sen edeltäjä. Aiempien mallien tapaan Impala on erittäin tilava ja mukava.
Chevrolet Impala on yksi maailman vanhimpia automallien nimiä, sillä se esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1958. Mallia valmistettiin 37 vuotta, kunnes se oli tauolla palatakseen vuonna 1994 parin vuoden ajaksi Capricen urheilullisempana vaihtoehtona. Vuonna 2000 Impala tuli pysyvästi takaisin Chevroletin mallistoon.
Chevrolet Impala on ollut koko historiansa ajan kotimaassaan erittäin suosittu automalli. Viime vuonna se oli eniten myyty täysikokoinen henkilöauto Yhdysvalloissa yli 171 000 kappaleen rekisteröinneillään. Impala sijoittui myös kymmenen suosituimman henkilöautomallin joukkoon yhdessä Chevrolet Malibun ja Cruzen kanssa.
Euroopasta tuttu perusrakenne
New Yorkin autonäyttelyssä esitelty Impala on nimeään lukuun ottamatta täysin uusi. Se on tehty General Motorsin Epsilon II perusrakenteelle, joka on pidennetty versio Opel Insigniassa käytettävästä. Uuden pohjalevyn myötä Impalan akseliväli kasvoi 30 mm 2,837 metriin. Korin mitat ovat parin sentin tarkkuudella entisellään. Uusi Yhdysvalloissa täysikokoisten autojen luokkaan sijoittuva Impala on 5,113 metriä pitkä, 1,852 metriä leveä ja 1,496 metriä korkea.
Muodoiltaan Impala siirtyy aivan uuteen aikakauteen kunnioittaen niin mallin perinteitä kuin merkin nykyistä tyylisuuntaa. Pohjois-Amerikan Chevroletien korin muotoilusta vastaava johtaja John Cafaro toteaa korin linjoista: ”Muotoilutiimillämme oli todellinen haaste luoda uusi klassikko. Mutta emme halunneet tukeutua nostalgiaan. Muotojen kokonaisuus ja yksityiskohtiin panostaminen kuvaa mainiosti auton edistyksellistä tekniikkaa ja suorituskykyä.”
Impalan korissa on samaa veistoksellisuutta, joka korostaa uusimpien Chevroletien nykyaikaisuutta ja persoonallisuutta. Impalan perän muodoissa kunnioitetaan myös klassisia linjoja, ja niistä onkin löydettävissä piirteitä 1960-luvun loppupuolen neljännen sukupolven malleista.
Korkealuokkainen varustelu
Sisustukseen luotiin uusi variaatio Chevroletille tyypillisestä ohjaamosta, jossa kuljettajan ja etumatkustajan alue on jaettu Corvetten tapaan kookkaalla keskikonsolilla. Kojelaudassa on vakio- tai lisävarusteena kookas 8-tuumainen kosketusnäyttö, johon kuuluvat niin Chevroletin MyLink-järjestelmä kuin Bluetooth.
Mukavuuden lisäksi uudessa Impalassa on panostettu todella paljon turvallisuuteen. Paras varustelutaso tuo mukanaan ksenonvalot ja LED-huomiovalot ja kaikissa malleissa on vakiona kymmenen turvatyynyä.
Impalaan saa paljon varusteita, joita ei ole ollut aiemmin tarjolla mihinkään Chevroletiin. Sellaisia ovat aktiivinen vakionopeussäädin, joka vähentää ja nostaa auton nopeutta automaattisesti pitäen välimatkan edellä ajaviin turvallisena. Saatavana on myös törmäyksestä varoittava ja sitä estävä järjestelmä. Muita hienoja turvallisuutta parantavia uutuuksia ovat kaistavahti, kuolleen kulman varoitin ja takana liikkuvista ajoneuvoista varoittava järjestelmä.
Suorituskykyä ja taloudellisuutta
Moottoriksi uuteen Impalaan on tarjolla kolme suorasuihkutusmoottoria, jotka varmistavat hyvän suorituskyvyn ja alhaisen kulutuksen. Perusmoottori on täysin uusi 2,5-litrainen, joka kehittää 145 kW (195 hv) ja 253 Nm. Toisena nelisylinterisenä vaihtoehtona on 2,4-litrainen, jonka yhteydessä on sähkömoottori antamassa lisävoimaa ja alentamassa kulutusta.
Malliston huipulla on 3,6-litrainen V6-moottori, joka kehittää 228 kW (303 hv) ja 358 Nm. Aiempaan tehokkaimpaan 3,9-litraiseen verrattuna teho on pienemmästä iskutilavuudesta huolimatta samalla tasolla ja suurin vääntömomentti on kasvanut 40 Nm. Kaikkien moottorien kanssa tulee aiemman nelivaihteisen sijaan nyt kuusivaihteinen automaattivaihteisto, joka lisää ajon mukavuutta ja vähentää kulutusta.
Vuosimallin 2014 Chevrolet Impalan myynti alkaa Pohjois-Amerikassa ensi vuoden alussa. Mallin tuonnista Eurooppaan ei ole vielä tällä hetkellä tehty päätöstä.


